Uskon, että au pair –kokemus tulee muuttamaan mua hieman, mutta en näe tätä mitenkään suurena elämänmuutoksena. En usko, että tämä kokemus muuttaa mua sen ihmeemmin. Jokainen vuosi muuttaa tietysti ihmistä jonkin verran ja jokainen koettu päivä painaa vaa’assa, oli se sitten hyvä tai huono asia. Mun elämäni suurimmat tapahtumat, niin hyvässä kuin pahassa, ovat muuttaneet mua, mutta eivät radikaalisti. Suurin muutos kuluneissa vuosissa on tullut positiivisuutena ja itsevarmuutena takaisin, enkä voisi olla kiitollisempi kaikista vaikeistakin tapahtumista.
Jo kauan oon lukenut kirjoja useista eri maista, lähinnä kulttuureista ja alueista joista en ennen tiennyt mitään. Afganistanista, Palestiinasta, Kuubasta, Meksikosta, Turkista, Kiinasta… you name it. Lukeminen on saanut mut avartamaan näkökenttääni, ymmärtämään ihmisten eroja, tapoja ja täysin päinvastaisia kulttuureja. Joten kulttuurierot täällä, kun kerran vielä länsimaissa ollaan, eivät tulleet järkytyksenä tai vaikuta mun arkeeni negatiivisesti, joten nekään ei tuu muuttamaan mua sen enempää.
Suurin ja tärkein asia, mitä au pair –vuosi mulle tekee, on varmasti se, että tulevaisuudessa ulkomaille muuttaminen on helpompaa. Oli äärimmäisen tärkeää lähteä tässä vaiheessa, koska tulevaisuudessa kynnys muuttoon on pienempi. Silloin mä en hyppää tuntemattomaan kuin kylmään järveen, vaan tiedän edes hieman mitä odottaa. Haluan asua ja tehdä töitä niin monessa maassa kuin mahdollista, joten tämä on mulle alku.
Kuitenkin kahden kuukauden jälkeen huomasin jo muutoksen ajatuksissa. Joka ikinen viikonloppu mä haluan lähteä jonnekin, nähdä uuden paikan ja tutustua siihen. Suunnittelen suurella innolla matkoja kauas Etelä-Italiaan, viikon reppureissuja Sisiliaan ja pitkin rannikkoa. Ekoilla kerroilla matkalle lähteminen oli jotenkin vaikeaa, mutta nyt mä vaan menen, sen kummempia stressaamatta tai miettimättä. Mä säästän kaikki palkkarahani matkusteluun ja kitsastelen kaikissa muissa ostoksissa. Alussa halusin vain ostaa uusia vaatteita, nyt kuljen samoissa kledjuissa saadakseni kaikki rahat säästettyä matkoihin. Ja nyt ajattelen; miksi mä en Suomessa matkustellut tällä tavalla, vaikka halusin? Miksi mä tuhlasin rahat turhaan ruokaan, sälään ja vaatteisiin? Miksi mä en vaan… mennyt? Suunnittelen jo päässäni reissuja ympäri Suomea. Haluan nähdä Lapin, Karhunkierroksen, Jäämeren, tunturit, kansallispuistot ja Saimaan. Tällä kertaa tiedän, että se ei jää vaan haluamiseksi.
Myös näin pienessä ajassa oon alkanut arvostaa valtavasti Suomea ja ymmärsin, että oon yliarvioinut mun inhoni Suomea kohtaan. Ennen ajattelin, etten kuulu Suomeen, vaan ulkomaille, kauas pois. En edelleenkään voi kuvitella viettävääni elämääni Suomessa, mutta sinne mä silti juuriltani kuulun. Välillä keskellä päivää mulle tulee välähdyksiä elämästä Suomessa ja arvostan jokaista muistoa aina vaan korkeammalle. Mä listaan jo päässäni asioita mitä haluan tehdä Suomessa kun tulen takaisin, aina yksinkertaisimmistakin asioista. Mulla on ikävä kauppareissuja äidin kanssa, matkoja isovanhempien mukana lähelle ja kauas, Haukijärven mökkiä, lenkkejä Tuulikylään, laivareissuja Tukholmaan ja Suomen valoisia kesäöitä... Ja hitto että on ikävä mun blenderiä ja pakastemustikoita! Tämä ikävä ei oo niinkään kuluttavaa tai surullista, se saa mut vaan iloiseksi.
Tiedän, että tuun nauttimaan jokaisesta tulevasta kokemuksesta täällä ja kotiinpaluun hetkellä tuun odottamaan sydän hakaten jokaista arjen pientä hetkeä, koska ne ihmiset ja arjen yksityiskohdat on loppupeleissä kaikista tärkeimpiä.
Myös näin pienessä ajassa oon alkanut arvostaa valtavasti Suomea ja ymmärsin, että oon yliarvioinut mun inhoni Suomea kohtaan. Ennen ajattelin, etten kuulu Suomeen, vaan ulkomaille, kauas pois. En edelleenkään voi kuvitella viettävääni elämääni Suomessa, mutta sinne mä silti juuriltani kuulun. Välillä keskellä päivää mulle tulee välähdyksiä elämästä Suomessa ja arvostan jokaista muistoa aina vaan korkeammalle. Mä listaan jo päässäni asioita mitä haluan tehdä Suomessa kun tulen takaisin, aina yksinkertaisimmistakin asioista. Mulla on ikävä kauppareissuja äidin kanssa, matkoja isovanhempien mukana lähelle ja kauas, Haukijärven mökkiä, lenkkejä Tuulikylään, laivareissuja Tukholmaan ja Suomen valoisia kesäöitä... Ja hitto että on ikävä mun blenderiä ja pakastemustikoita! Tämä ikävä ei oo niinkään kuluttavaa tai surullista, se saa mut vaan iloiseksi.
Tiedän, että tuun nauttimaan jokaisesta tulevasta kokemuksesta täällä ja kotiinpaluun hetkellä tuun odottamaan sydän hakaten jokaista arjen pientä hetkeä, koska ne ihmiset ja arjen yksityiskohdat on loppupeleissä kaikista tärkeimpiä.
+ I believe that this experience as au pair will change me, but not much. I know that every single year changes a person and every single day and experience matters. Nevertheless were they bad or good ones. During the last years I have changed, but not radically. The most biggest changes have come in the form of positivity and confidence and I couldn’t be happier even from the worst experiences.
Italy as a country and culture is different from what I’m used to. But during the last years I have read countless books about cultures and countries which I didn’t know much about. Afghanistan, Palestine, Mexico, Turkey, China.. so compared to those cultures, Italian way of life is still quite familiar with Western ways.
The most important thing this year is going to do for me, is to make moving abroad lot easier in the future. I want to live and work in as many counties as possible, so this is a beginning for me. But still, just after couple of months, I see the change in my thoughts: I’m much more eager to go and see places without any doubt. I just go, I travel, without any kind of hesitation anymore. And I can’t help but wonder, why didn’t I do this already in Finland? There are so many places in my home country, why didn’t I just.. go? Here I save all my money to see places, why didn’t I do the same in Finland? After this year I WILL go and see all those places, no doubt.
Also, already I have started to value Finland way more than I did. Before Italy I didn’t feel like I belonged to Finland. I still know I don’t want to live there my life, but that is still the place I belong to. I get flashbacks from my life in Finland and now I value every single detail and every single memory and person from Finland.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti