18. Grato - Grateful

En oo ikinä ollut yhtä kiitollinen tästä perheestä ja näistä lapsista kuin olin maanantaiaamuna. Viikonloppu oli täys katastrofi. Lähdin kahden amerikkalaisen tytön kanssa Milanoon juhlimaan. Ei pidetty yhtään hauskaa, rahat meni kaikkeen muuhun kuin suunniteltuun hauskanpitoon. Yksi meistä erosi ryhmästä, meni hukkaan, ei löydetty häntä mistään, puhelimeen vastasi italialainen mies ja kahden tunnin etsinnän jälkeen soitettiin hostellille ja tyttö oli siellä turvassa. Puhelin oli jäänyt taksiin ja hän sai sen myöhemmin onneksi takaisin. Me kaksi soitettiin itsellemme taksi yli kymmenen kertaa, mutta joka kerta taitavat italialaiset varasti sen meiltä näyttelijänlahjoillaan ja dramaattisuudellaan, väittäen että taksi oli heille.

Seuraavana päivänä juna Leccoon oli peruttu, mutta meitä neuvottiin ottamaan juna Bergamoon ja sieltä juna Leccoon. Aina viisi minuuttia ennen junan lähtöä ilmoitettiin peruutuksesta ja viiden peruutuksen jälkeen tajuttiin, että tänään ei oikeasti kulje junia Leccoon, mutta kukaan ei kertonut miksi. Busseja ei mennyt Leccoon yhtäkään ja taksi olisi ollut jopa kolmelle jaettuna liian kallis. Mun hostperhe oli vuorilla eikä voinut tulla hakemaan, kahden muun hostperheet toivotti onnea ja sanoi tämän olevan meidän omalla vastuulla, he menivät itse ulos syömään. Kaikki saatiin vielä ilmoitukset, että töissä on joka tapauksessa oltava aamulla. Kiukusta kihisten löydettiin onneksi halpa ja kiva hostelli, vietettiin yö siellä ja herättiin viideltä aamulla. Junat onneksi vihdoin kulki ja oltiin Leccossa ennen seitsemää.

Vaikka parin viime vuorokauden unisaldo oli vajaa kymmenen tuntia, oli aivan ihana maanantai. Olin suunnattoman iloinen siitä, että olin vihdoin Leccossa ja vihdoin töissä. Kaksi amerikkalaista ja suunnitelmien jatkuva joustaminen vei mehut ihan täysin, sekä hyvällä tavalla että huonolla. Stressaan rahasta nyt ihan hirveästi, sillä ylimääräinen hostelliyö ja suunnitelmista joustaminen vei rahaa enemmän kuin olisin halunnut, mutta minkäs sille mahtoi. Kahden viikon päästä Napoliin, jonne haluan mennä yksin. Maanantai oli niin hyvä päivä, että univajeesta ja yleisestä väsymyksestä huolimatta olin suupielet korvissa koko päivän.

17. Tutto bene

Tuhat kilometriä voi olla ihmissuhteelle liikaa, vaikka takana olisi yli kaksi vuotta etäsuhdetta. Joskus suurempi välimatka tuo pinnalle kaikki ongelmat joiden yli ei vaan pääse.

Kuluneet kaksi viikkoa ovat menneet vähän alakuloisissa merkeissä. Tai ei niinkään, mutta vähintäänkin voimattomissa. Mun unissa on jatkuen vaeltanut menneisyyden ihmisiä ja oon herätessäni ollut väsyneempi kuin nukkumaan mennessä. Väsyneenä mä murehdin ja stressaan turhista asioista.

Oon alkanut kävellä joka paikkaan, osasyy on siinä että mun bussit on jostain syystä päättäneet lopettaa ajamisen eikä kukaan tiedä miksi tai kuinka pitkäksi aikaa. Kävelen iltamyöhäisin tuulettaakseni ajatuksiani ja saadakseni itseni nukkumaan. Kävelen myös päivisin, vaikka se on ihan helvettiä auringon porottaessa +35 asteen voimalla.

Tämä kuumuus on välillä ihan perseestä. Mä en tule ikinä valittamaan Suomen ”helteistä”, huutaisin täällä hallelujaa jos kerrankin olisi +26 astetta viileää. Otan illoista kaiken irti kävelemällä lenkkejä ympäri ämpäri ja oon iloinen sanoessani että kävely ja iltojen viileä ilma ovat saaneet mut piristymään valtavasti.

Lisäksi mulla on jotain mitä odottaa, nimittäin tulevan viikonlopun juhliminen, elokuun reissu (vieläkin kuumempaan) etelään ja vanhempien vierailu syyskuussa. Aika menee järkyttävän nopeasti, vajaa kaksi kuukautta niin mä olen ollut täällä jo puoli vuotta.

Oon edelleen tosi tyytyväinen arkeeni ja perheeseen, vaikka mun nettiyhteyden eteen ei kukaan tee oikeen mitään. Mua kiitellään nykyään tosi paljon, sillä kaikki lapset on oppineet mun kanssa entistä nopeammin englantia. Vanhempi lapsi puhui ennen mielummin italiaa äitinsä kanssa ja vaihtoi kielen heti italiaksi mahdollisuuden tullen, mutta nykyään puhuu englantia aina nukkumaanmenoon asti, kaikki kiittelee mua hyvästä työstä ja nopeimmasta kehityksestä mitä he ovat ikinä nähneet. Oon onnellinen, tutto bene. 

 + I have been more tired than usual. My relationship ended, I've had restless dreams for the past two weeks and these two things have made me stress and worry more than I should.  

Next week I'm heading to Milan with two other au pair girls, again Americans, then I'll settle to wait for the end of August and my trip to Naples, Pompeii and Amalfi. I'm also really excited because it's less than two months remaining until my parents come! I can't believe that in two months I can say I've been here for half a year. Time flies. 

I'm also really happy because the kids have learned English better than ever before and the family keeps thanking me all the time. The older child wants to speak English all the time, in the beginning he always preferred Italian with his mother but now he speaks English until he goes to bed. Also the younger one seems to learn words faster than before and has started to form phrases! I'm so happy about that. 

11. Laziness

Jo ensimmäisellä kuntosalikerralla Italiassa sain todeta, että sosialisoitumiseen ja ihmisten kanssa jutteluun täytyy varata vähintään vartti. On täysin normaalia ja miltei vaadittavaa, että jokaisen kanssa jutellaan. On tosi kummallista ja ehkä hieman ärsyttävääkin, että ei saa yhtä settiä vedettyä ilman, että joku tulee juttelemaan. Kun ensimmäisen kerran juttelin ihmisen kanssa salilla, hän halusi esitellä mut ystävälleen ja tämä ystävä halusi esitellä mut jollekin toiselle, joten miltei joka kerta on tullut juteltua uuden ihmisen kanssa. Vaikka tällainen sosiaalisuus salilla on täysin erilaista mitä Suomessa, pidän siitä kuitenkin paljon. Vieraasta kuntosalista tuli mulle nopeasti tuttu ja tuntuu kivalta mennä paikkaan, jossa tuntee miltei kaikkien naamat. Tätä kautta tutustuu enemmän paikallisiin ja puhuu pakostakin italiaa.

Viikonlopun soundtrack on ollut Bruno Marsin Lazy Song. En aikonut mennä koko viikonloppuna mihinkään, mutta lauantaina tapasin tytön johon tutustuin salilla. Käveltiin ympäriinsä ja tyttö vei mut kotiinsa esitelläkseen mut äidilleen ja siskolleen. Oli hassua, että mua kohdeltiin kuin olisin ollut tytön ystävä jo useita vuosia. Viime viikonloppuna oli ajatuksena pitää laiska viikonloppu, mutta hyppäsinkin junaan kohti pientä kylää nähdäkseni luonnonpuiston. Huijaavan sääennustuksen takia kävelin porottavassa auringossa (perhanan sateenvarjon kanssa) ilman aurinkorasvaa ja poltin olkapääni, vain nähdäkseni että luonnonpuisto olikin pelkkä heinäinen kaislikko. Juoksin takaisin asemalle ehtiäkseni junaan ja suuntasin Bergamoon syömään. Tuli käveltyä jalat taas kerran rakoille ja tuhlattua onneksi vain vaivainen kymppi junalippuihin.

Nyt säästän rahat ja loikoilen koko sunnuntain. Jokaisena viikonloppuaamunakin olen herännyt viimeistään puoli kahdeksalta, joten heitin herätyskellon järveen ja nukuin niin pitkälle kuin pystyin. Perjantaina menin perheen kanssa vanhimman lapsen päiväkodin järjestämälle retkelle. Kuvat ovat kyseiseltä retkeltä. Oli kuuma, tarjolla hyvää ruokaa ja seikkailin lasten kanssa yli tuhat vuotta vanhoissa kelttien talojen raunioissa.

Kaipaan saunaa ja yritän korvata sitä kylvyillä. Joka keskiviikko ja lauantai lasken ammeen täyteen kuumaa vettä, sotken joukkoon kylpyvaahtoa ja lillun rusinaksi kunnes vesi muuttuu viileäksi. Kylpeminenkin piti opetella. Ensimmäistä kertaa kylpiessä vannoin, etten kylve enää ikinä. Saunassa on lämmön ympäröimä, mutta kylvyssä on aina jokin osa pinnan yläpuolella jäätymässä. En voinut ymmärtää, miten siitä voi nauttia, mutta kaikkeen nähtävästi tottuu ja odotan kylpyjäni miltei yhtä innokkaasti kuin saunailtoja kotona.

Nettiä mulla ei vieläkään ole. Tai jos on, se tulee satunnaisesti pari kertaa viikossa ja korkeintaan puoleksi tunniksi. Netin kantavuus isovanhempien asunnosta mun asuntooni on naurettavan huono. Oon elänyt kaksi viikkoa puhelimen päivädatalla, mikä on 100MT :n suuruinen. Pari viestiä aamulla ja illalla ja siihen se meneekin. Onneksi hostperheen luona on toimiva wifi, jota mulla on lupa hyväksikäyttää aina kun mahdollista. Tosin, nyt on helpompaa kun isovanhemmat ovat antaneet mulle avaimet asuntoonsa. Hätätapauksissa (kuten kuvia ja blogia ladatessa) menen isovanhempien luo. Muuten olen aika hyvin tottunut ”netittömään” elämään. Mulle kuitenkin luvattiin, että rakennuksen seinään hankitaan modeemiantenni, jonka pitäisi kantaa nettiyhteyttä hieman paremmin. 

Ensi viikonloppuna lähdetään perheen – mukaan tulee melkein koko lähisuku – kanssa Toscanaan, meren rannalle viikoksi. Vietän 20-vuotissyntymäpäiväni Toscanan auringon alla!

+ I decided to have a lazy Sunday and not to go anywhere today. Finally I was able to sleep as long as I could. On Friday the oldest child’s kindergarten had a trip to a mountain. All the pictures are from that trip. It was hot, there was good food and we were exploring thousand years old ruins with the kids. Next weekend we head to Tuscany with the family and all the closest relatives. I’m going to have my 20th birthday under the Tuscany sun!