Neljän päivän jälkeen oon oppinut paljon Italiasta ja italialaisista. Ensinnäkin, italialaiset rakastaa kylmiä asuntoja. Siis aivan järjettömän kylmiä. Asun omassa itsenäisessä asunnossa, kauniin kivitalon alakerrassa. Kiviseinät ja –lattiat sekä suuret tilat aiheuttaa sen, että täällä on jo luonnostaan kylmä. Heikko lämmitys siihen vielä lisäksi niin johan kelpaa… Viime yönä heräsin siihen, että tärisin aivan hallitsemattomasti. Ajatus ei kulkenut ja niskalihakset kramppasi, koska oli niin kylmä. Nukuin loppuyön talvitakissa, jonka toin onneksi Suomesta mukana. Aamupalani söin talvitakkiin ja –huiviin kietoutuneena, kun ulkona lämpötila oli jo lähes kaksikymmentä astetta. Onneksi sanoin asiasta ja tämä tyttö ”jääkarhujen ja pingviinien maasta” sai inhimilliset lämpötilat sisällekin. Ja lisäpeiton.
Liikenne on juuri niin stereotyyppisen italialaista kuin annetaan olettaa. Sääntöjä noudatetaan juuri ja juuri siinä, että pysytään oikealla kaistalla. Joskus kuitenkin päästetään irti ratista, kun asiat selitetään intohimoisesti käsillä huitoen. Tietysti silloin ajaudutaan väärälle kaistalle, mutta no biggie. Täällä on turvallisempaa kulkea pikatien laidalla kuin ylittää suojatietä pienellä kujalla. En edes tiedä, onko täällä nopeusrajoituksia. Kukaan ei ainakaan vaikuta niistä kuulleen. Ja liikenteestä puheenollen, auton töötti ei ole vaaratilanteita varten. Se on tarkoitettu miehille, jotka haluavat naisten huomion.
Onnistuin lukitsemaan itseni jo sisälle. Miltei kaikki avaimet on valurautaa ja ovi sekä suljetaan että avataan avaimella. Kuinka monta kertaa avainta pitää vääntää? Jaa-a, se riippuu täysin lukon mielentilasta. Jossakin ovessa riittää yksi avaimenkääntö, jotkut lukot avautuvat viidentoista väännön jälkeen. Seuraavalla kerralla lukon mieli taas muuttuu ja lukkoa tulee väännettyä kymmenen minuuttia. Hostperheen kerrostalossa asuu tyttö, joka on jo parin päivän jälkeen huomannut mun ongelman lukkojen kanssa. Tyttö tunnistaa mut jo kaukaa ja juoksee sisälle avatakseen mulle pihaportin automaattisesti. Alan kohta mainostaa täällä Abloyn lukkoja.
Vaikka ulkona on +25 astetta lämmintä, paikalliset pitää yhä takkeja tiukasti päällä. Yritän (huonolla menestyksellä) soluttautua paikallisiin ja jääräpäisesti pidän hiostavan nahkatakkini päällä. Tuloksena saavun asunnolleni yhtä hikisenä kuin pieni porsas. Odotan malttamattomana, että katukuvassa alkaa näkyä mekkoja, eikä tarvitse kulkea ulkona lämpöhalvausta odottaen.
Jos ei oteta huomioon ensimmäisten päivien lukko- ja lämmitysongelmia, täällä on aivan upeaa. Sekä ihmiset, sää, että maisemat. Ensimmäisenä päivänä luulin koko ajan, että ukkosrintama lähestyy. Mutta ei. Vuoret kehystää tätä kaunista pikkukaupunkia joka suunnasta. Vuoret näytti mun silmään aluksi jättimäisiltä, tummilta pilviltä. Kävelen usein kotiin, enkä kertaakaan ole halunnut käyttää karttaa. Pystyn suunnistamaan pelkästään vuorten avulla, jotka kaikki näyttää erilaisilta. Voisin jäädä vain tuijottamaan vuoria ja järveä, en ymmärrä miten paikalliset pystyy tottumaan näin upeisiin maisemiin.
Vaikka tällaisessa alkutilanteessa tunteiden vuoristorata on normaalia ja alku on aina hankalaa, pyrin silti keskittymään parhaisiin puoliin. Ensimmäisinä päivinä se oli hankalaa, koska asunnon kylmyys (ja toimimaton netti..) tuntui jumittavan ajattelua. Nyt on kuitenkin paljon kevyempi fiilis ja helpompi keskittyä hyviin asioihin. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka ihania ihmisiä ja maisemia mun ympärillä on. Ja kuinka onnellinen oon siitä, että vaikka wifi ei toimisikaan, rakkaimmat ihmiset on vaan puhelinsoiton päässä.
+ After four days I have learned a lot about Italy and Italians. First of all I heard (and felt in my bones) that Italians love cold apartments. I live alone in a beautiful apartment. It has stone walls and floors, which are also a reason for apartment being cold. On my third night, I woke up shaking like crazy and having cramps in my shoulders because it was so cold. I was so happy that I brought my winter jacket from Finland, because I was able to sleep again wearing that. I am so glad that I spoke about feeling cold, because now the heating is good for me and I also got an extra blanket!
Italian traffic is as stereotypical as I have seen in the movies. I don’t know do speed limits exists here, but I seriously doubt it. I feel more safe walking next to a highway than crossing a small road, hah! In Finland everyone are so obsessed about the rules that the contrast between traffic behavior is huge.
Italian system with locks and keys was big problem for me at first. In Finland we only use keys when we come in. Doors are locked by pulling the door and opened from inside twisting a metal piece. But in Italy, you need to use keys all the time. And it’s not as simple as it first seemed; it depends on the lock how many times you need to twist! I already locked myself in and it took ten minutes to free myself. There is a girl living in the same building as my hostfamily, who recognizes me from a far. When she sees me, she runs inside to open a gate for me automatically. My problem with keys and locks is so obvious… I think I’ll start to advertise ABLOY locks.
Even though it’s +25 degrees, locals still wear jackets. And I try to blend in by doing the same, only to end up being terribly sweaty and waiting to die in heat. I can’t wait for summer and people to wear dresses…
If we forget my problems with heating and locks, I love everything here. The people, weather and views. I don’t think I could ever get used to seeing mountains and the views from the lakeside. First I thought thunderstorm is coming, but it was the mountains; you can see mountains no matter where you look. I love it.
I know it’s normal to feel quite low in the beginning, but I still want to focus on the good things. Even if some things would feel hard, I’m truly happy I can always contact my loved ones in Finland.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti